Jotenkin uutta tekstiä on minusta aina vaikeaa aloittaa ”oikeilla” sanoilla.
Halusin kirjoittaa tällä kertaa ajatuksistani jotka kumpusivat uudesta Sinkkuelämää2 -elokuvasta. Kävin sen jo aiemmin elokuvissa katsomassa ja tulin siihen tulokseen että jokaisen pariskunnan tulisi nähdä se, tai mikseipä muidenkin, joita usein parisuhteisiin liittyvät asiat askarruttaa. Katsoin elokuvan äsken uudelleen, ja tällä kertaa oman rakkaani kanssa. Hän oli vastahakoinen sitä katsomaan, pitää sitä tottakai naisten ”hömppäelokuvana”, mutta minä halusin nähdä herättääkö se hänessä mitään ajatuksia itsestä, omasta käytöksestään, minusta ja meistä.
Minusta hän ei ollut kovinkaan liikuttunut tai edes innoissaan elokuvan jälkeen, ja niimpä kysyin että ”jäitkö miettimään mitään”. Vastaukseksi en saanut ensin mitään, ja kun tenttasin lisää, hän sanoi rakastavansa minua. Miksi miehiltä ylipäätään on niin vaikea saada tällaisiin juttuihin liittyviä ajatuksia ulos? Jäi vaivaamaan, ajatteleeko miehet koskaan näitä samoja juttuja parisuhteestaan mitä me naiset pohdiskellaan?
Minä olen valtavan voimakkaasti tunneihminen, ja siksi jään aina kovasti miettimään kun tuntuu että sisälläni kuohuu ja toisesta ihmisestä en huomaa mitään. Olenko ainoa näin voimakkaasti onnellinen tässä parisuhteessa, ja kun menee huonosti, miksi minä olen ainoa joka haluaa ottaa sen esille ja puhua siitä? Ymmärrän toki että toisten ihmisten on vaikeampi puhua kuin esimerkiksi minun, mutta kun on oltu kauan yhdessä niin luulisi että toinenkin tajuaa että se vaikeuttaa asioita jos tietyistä jutuista ei puhuta.
Sitten olin kiinnostunut sellaisesta asiasta, että jos miehilläkin on tunnekuohuja, valtavan voimakkaita tunnepurkauksia, on se sitten hyvää tai huonoa oloa, miten voisin vaikuttaa mieheni tunnepuoleen enemmän? Tiedän millaisia asioita hän arvostaa, mutta minusta häntä on vaikea yllättää. Uskon että suurin osa naisista rakastaa kaikenlaista romantiikkaa, kynttilöitä, rakkauslauluja, hempeitä sanoja jne. Mutta en usko että oma mieheni niin suuresti innostuisi jos siivoaisin kodin, laittaisin ruokaa, sytyttäisin kynttilät jne. ja kun hän tulisi kotiin, kaikki olisi valmista ja osoittaisin että olen odottanut häntä. Jos mieheni tekisi noin joskus minulle, varmaan itkisin tuntitolkulla. Olen monesti itkenyt kukkakimpunkin saatuani.
Mitä voisin tehdä että saisin mieheni tuntemaan samanlaisia, yhtä suuria asioita kuin itse tunnen?
